Onnistuin!

EEhhehheh

No niin eli onnistuin lataamaan sen kuvatarinan tänne bloogeriin enkä malta

odottaa et pääsette lukemaan sen

vaikka ei teitä lukioita

taida kovinkaa paljon olla e///e

Mutta eiköhän mennä siihen 

kuvatarinaan

Picfic 1: Myyrä

Hazel: Vaikka sokeutumisestani onkin jo melkein vuosi...

Kaipaan näköäni kovasti.

En halua vain tuntea auringon lämpöä, vaan haluan myös nähdä kuinka se valaisee metsiä ja kukkuloita.

Enkä halua vain kuulla, kun linnut laulavat puissa, vaan haluan nähdä, kuinka ne oppivat lentämään.

Mutta onneksi...

*tiputtautuu*

*Laskeutuu virheettömästi*

Onneksi opin tuntemaan nämä paikat ennen sokeutumistani.

Minua ja veljeäni vainottiin kun olimme lapsia. Isä ja äiti olivat jättäneet meidät jo nuorina. Vuosi sitten paholais järjestö melkein onnistuivat tappamaan meidät.

Minä selvisin hengissä, mutta menetin näköni. Veljestäni en ole kuullut sen jälkeen...

Mutta olen varma siitä, että hän on elossa.

Nyt olis sitten teidän vuoro sanoo et mitä mieltä ootte. Pitäskö jatkaa vai oliko nii huono, että pitäs heittää tää blogi idea kaatopaikalle ^^

Enni ja Hazel